Ajankohtaista

Rakennuskoneiden vuokramarkkinat hyvässä kasvussa tänä ja ensi vuonna – kasvu alkaa kuitenkin hiipua ensi vuonna

Rakennuskoneiden vuokrakysyntä jatkuu edelleen vahvana tänä ja ensi vuonna. Rakentamisen kapasiteetin käyttöaste on korkea ja mm. työvoiman saatavuusongelmat näkyvät koneiden käytön kasvuna. Myös rakennuskoneiden myynti ja tuonti ovat kysynnän myötä edelleen lievässä kasvussa. Foreconin uusimman ennusteen mukaan rakentamisen määrä kasvaa tänä vuonna viimevuotista nopeammin kääntyen ensi vuonna lievästi miinukselle. Kuluvan vuoden ennustetta on korotettu viime…
Lue lisää

Rakennuskonealan toimitusehdot

Rakennuskonealan toimitusehtojen tuoreimman version löydät aina täältä Teknisen Kaupan Liiton sivulta.

Rakentamisen reipas kasvu näkyy rakennuskonepalveluissa

Rakentaminen painottuu nyt aloille, joissa rakennuskoneilla on merkittävä rooli: kerrostalojen ja toimitilojen rakentamiseen. Vuokraustoiminnan vuosi on alkanut räväkästi, ja koko vuonna päädytään hyvään kasvuun. Kasvuodotus on tuoreessa rakennusalan markkinainformaatiota tuottavan Foreconin ennusteessa vielä vahvistunut. Lisääntyvä konekysyntä merkitsee samalla vuokrakoneiden markkinaosuuden kasvua. Paraneva kysyntä kasvattaa myös rakennuskoneiden myyntiä, ja konevalmistajien toimitusajat ovat jo pidentyneet. Kaluston saatavuus…
Lue lisää

Nostokurjet eivät kuolleetkaan sukupuuttoon – rakennuskonevuokraus kasvussa

Rakentamisen ennakoidaan kasvavan vuonna 2016  bruttokansantuotetta selvästi nopeammin ja vauhdittavan osaltaan talouskasvua. Uudisrakentaminen syrjäyttää samalla korjaamisen veturin roolista talonrakentamisessa. Forecon Oy:n raportin mukaan uudistalonrakentamisessa kasvavat erityisesti runsaasti vuokrakoneita käyttävät toimitilasekä kerrostalorakentaminen. Lisääntyvä konekysyntä merkitsee samalla vuokrakoneiden markkinaosuuden kasvua. Rakentaminen on ollut valopilkku viime aikojen tilastoissa ja barometreissa. Edellisessä, toukokuun rakennuskoneiden käytän ennakointiraportissa, ennakoitu rakentamisen ja…
Lue lisää